30.9.2008




Harrastukset on monenlaiset joten leipominen jää pakosti vähemmälle.

Saumuri ja tavallinen ompelukone kutsuu käyttäjää, helmetkin huutavat että voisi meistäkin tehdä jotain jollekin. Joku saa hääpuvun, joku pikkuihminen vaatteita pinon ja itsellekin pitäisi jotain saada.Helsingissä päivän reissu kertomassa elämästä äitien parissa. Ihmettelyä ja katsomista taaksepäin, että missä tämä aika oikein meni ja haikeuttakin siitä koska ihmeiden kanssa on ollut ihanaa ja antoisaa. Kasvattaa ja huolehtia pienistä ihmeistä pojistani.
Mutta päässä pyörii pikeerikoristeet jotka on valmistettu päässä ja toteutusta vaille...

24.9.2008

Omenapiirakkaa äideille

Meidän äiti-lapsipiirissä oli eilen vieraana Tampereelta äiti-lapsipiiri ja tarjosimme heille tätä piirakkaa



Tein kaksi pellillistä jonka ohje on yhdelle pellilliselle.

5dl jauhoja
3 dl sokeria
2,5 tl leivinj.
2 tl vaniljasokeria
sekoita nämä keskenään

2 dl sulatettua margariinia
3 munaa
1,5 dl nestettä
sekoita nämä keskenään ja lisää jauhoseokseen
Päälle ripottelin kanelia sekä sokeria
Paistoin uunin keskellä 175c niin että pinta ruskistui kauniiksi

Ruusut pursotettu pienellä ruusutyllalla vispautuvasta vanhanajan vaniljakastikkeesta, johon lisäsin vaniljakreemijauhetta.

10.9.2008

kakuntekijän synttärikakku two(minivuoassa laktoositon, gluteeniton)

Tämä on sarjaa suklaakakuille ja lehtiaiheisille kakuilleni.Tänään oli oikea syntymäpäiväni, joten täytyyhän kakuntekijän juhlia monta päivää herkutellen.

Tämä on ilman salamaa ja oikean värinen





tämä siis salaman kanssa




harjoittelin koripunosta, muita tyllia oli ruusu, lehti, kierre









Pohja 2:n munan pieneen eli minivuokaan.
Halkaisin kolmeen osaan ja väliin laitoin vaahtokarkkikuorrutetta jossa turkinpippurijahetta,toisessa välissä vanhanajanvaniljakastiketta vaahdotettuna
Päällä: vaahtokarkkkikuorrutetta, reunoilla kermaa
pursotuksista oranssi kierre ja koripunos värjätylla kermavaahdolla(jota täytyy vielä harjoitella)
Käytin myös pursotukseen go green vatkattavaa kastiketta, joka täytyi tukustaa suklaalla ja vaniljakreemijauheella,siten sain siitä pursotukseen kelpaavaa.
Miehet lauloi onnittelulaulun ja sen jälkeen 6v. tokaisi että haluaisin onnitella sinua äiti.Sanoin että ole hyvä, johon hän vastasi että fünf, näin meillä.(lapset opettelee saksaa, kun serkku on vaihto-oppilaana saksassa)

9.9.2008

Kakuntekijän synttärikakku(laktoositon, gluteeniton)









Rakastan keltaisia ruusuja..............
Vietän huomenna syntymäpäivääni ja sen kunniaksi halusin tehdä perhepiiriimme äideille
kakun. Sain heiltä tämän ihanan kukkakimpun joka oli täydellinen yllätys.(yritän omalla panoksellani vapaaehtoistyönä vetää seurakuntamme ryhmää, joka koostuu erilaisista äideistä lapsineen. Aina on mukava tavata muita äitejä ja jakaa ajatuksia, kokemuksia, saada piristystä arkeen)
KIITOS KUKISTA JOS KURKKAAT SIVUILLENI RYHMÄMME ÄITI.

tämä on kännykällä otettu.

Kakku on 4:n munan pohja

välissä: vaahtokarkilevite(maidoton)

sekä kermavaahto+tuorejuusto(laktoosittomia) jossa banaania, omenahilloa, 5 liivatetta

päällä: vanhanajan vaniljakastike vaahdotettuna, jonka tukustin vaniljakreemijauheella(milletti,laktoositon)

koristepursotukset vatkattua ganachea sekä vaahdotettua vanhanajan vaniljakastiketta

Lisäksi tein maidottoman kakun jossa välissä vaahtokarkkilevite+turkinpippurijauhetta
päällä oli myös vaahtokarkkilevitettä + sulatettua tummaa suklaata. siitäpä ei sitten tullut kuvaa.

Vaahtokarkkikuorrute


Vaahtokarkkikreemi


Vaahtokarkkikuorrute (tämän kopsasin suoraan Mansikkamäen Maidoton täytekakku)

225 g margariinia tai voita

2,5 dl tomusokeria

ripaus suolaa

1 purkki vaahtokarkkilevitettä (Marshmallow Fluff)

1 tl vanilja-aromia

1. Vatkaa voi tai margariini vaaleaksi vaahdoksi. Lisää vähitellen tomusokeri ja suola. Sekoita hyvin.

2. Lisää vaahtokarkkilevite sekä vanilja-aromi massaan ja vatkaa kreemi tasaiseksi.

3. Voit käyttää kreemin heti tai säilyttää sitä peitettynä jääkaapissa.

Kreemi säilyy noin viikon. Ota kreemi huoneenlämpöön ja sekoita ennen käyttöä.Täältä löytyy fudge-ohje, missä on käytetty kondensoitua maitoa ja Marshmallow Fluffia.Marshmallow Fluff-levitettä saattaa olla vaikea löytää. Stocmannin herkkuosastolta k2 sokeri, siirappi, hunaja hyllyssä 250g 2,50€ sekä CM kautta suomen kannattaa kysyä kauppiaalta.

5.9.2008

Pikeeri Daalia







Mieheni kysyy joskus että mitä sä siellä nysväät.........
Tätä Daaliaa olen koko kesän ihaillut pihassani ja yöpakkasten tultua
siirsin sisälle ja mietin, että miten sen saisi ikuistettua kukkapikeeristä.
Tämä oli ensimmäinen versio. Päällä pinkkiä kristallijauhetta.




Lehdet väsäsin eilen päivällä vihreällä pikeerimassalla lehtityllalla ja värjäsin kaupan elintarvikevärillä tänä aamuna. Valkoista kristallijauhetta oli pakko tunkea tähänkin.

Tämän tein sitten eilen ja tätä hain. Oikea tylla ja oikea taikinan koostumus.
Tässäkin päällä valkoista kristallijauhetta.Käytin pientä kukkatyllaa Paperikuun setistä.
Kukan keskusta pienellä ruohotyllalla.

2.9.2008

Pikeeriruusuja






Mansikkamäen ebellä on hyvät vaihe+pussintäyttö kuvat mutta minä täytin pitkällä lusikalla kolmea eri värisävyä kun halusin värin sekoittuvan sillain epätasaisesti.Väri liittyy erääseen tulevaan ideaan joka toteutetaan jossain kohtaa syksyä.

Värjäsin kullalla, valkoisella, vaaleanpunaisella kristallivärillä ja olen tyytyväinen näihin väreihin,tylla oli städterin 12 suora ruusu



Näitä pikeeriruusuja tuli tehtyä kaksi taikinaa. Mies oli pelissä ja lapset
leikki omissa leikeissään, vaihtelevalla menestyksellä. halusin harjoitella oikein urakalla joten oikeakäsi ihan sökönä. Tehdessä käsi tärisi ihan kuin vanhoilla mummoilla muttakyllä näiden tekeminen on hauskaa, vie mennessään ihan kokonaan, lapsetkin saa taas syödä ne epäonnistuneemmat.
Nämä vaaleanpunaiset, kullatut, valkoiset ovat ekasta pikeeri
taikinasta josta ei tullut niin kuohkeaa koostumusta kuin toisesta taikinasta



Nämä sini-vihreä sävyiset tein toisesta taikinasta josta

tuli ihanan kuohkea ja oli kivempi työstääkin.Näistä sanoisin itsekin että onnistuivat yli odotusten.
ilman kristalliväriäylimmäinen




OHJE eben ohjeen mukaisesti:


Kukkapikeeri


2 liivatelehteä

8 dl tomusokeria(minä lisäsin ensin osan ja vatkasin välillä ja lopun lisäsin mututuntumalla)

1 valkuainen

2 tl glyserolia (apteekista)halutessa elintarvikeväriä


1. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä noin 5 min. Sulata ne kuumassa vesitilkassa.

2. Sekoita tomusokeri, valkuainen ja glyseroli. Lisää liivate niihin, niin saat notkean massan. Jos se näyttää liimautuvan, lisää hiukan tomusokeria.

3. Halutessasi voit värjätä elintarvikevärillä.

1.9.2008

Hyydykejälkkäri(laktoositon, gluteeniton)

jäämistä jäänyttä

Kokeilin tällä kertaa ilman keksipohjaa reunakalvon kanssa.Heti seoksen kaadettua tarjoilu astialle laitoin vähäksi aikaa pakkaseen noin 10 min. Varmistin näin, ettei ala valumaan reunakalvon alta ja onnistui kyllä erinomaisesti.





Appelsiinisurvosta, vaahtoutuvaa vanhanajan vaniljakastketta(laktoositon) vaniljakreemijauhetta, liivatetta 3-4, tuorejuustoa joko appelsiininmakuista tai maustamatonta.
En tiedä saako laktoosittomana appelsiinituorejuustoa

Koristekukka pursotettavaa sokerimassaa ja tummaa suklaata rouhittuna

Rahkaomenapiirakka(laktoositon,gluteeniton)



100 g voita
3/4 dl sokeria
1 muna
1/2 dl semperin gluteeniton hienojauhoseos
1tl leivinjauhetta
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää muna hyvin sekoittaen.
Lisää jauhoseos ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
Taputtele taikina jauhotetuin käsin piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Täyte:250g rahkaa
1/2 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
150 g valkosuklaata rouhittunaSekoita täytteen ainekset tasaiseksi.(minä jätin valkosuklaan pois ja laitoin rahkan joukkoon raastettua omenaa)
Koriste pikeerimassaruusu